Kymmenvuotiaana leikin tv-kokkia. Nimesin oman tv-ohjelmani kotikatuni mukaan. ”Oritmurron koekeittiössä” valmistettiin herkullisia aterioita, joiden aineksina käytettiin mitä satuin kätevästi kodin läheltä löytämään. Vanhat leikkini tulivat elävästi mieleen, kun kuuntelin esitelmää suomen kaivannaisjätealueiden rakenteista Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja GTK:n järjestämässä Barriers in mining -seminaarissa.
Yksi maailman johtavista kaivosten jätealueiden rakentamiseen erikoistuneista asiantuntijoista, professori Kerry Rowe Kanadasta vieraili Suomessa.
Hän täräytti heti esityksensä aluksi, että kunnolliset kaivosjätealueiden rakenteet eivät ole halpoja. Siis sellaiset, jotka eivät vuoda ja kestävät pidempään kuin muutaman vuosikymmenen – eivätkä vuoda myöskään kaivoksen sulkemisen jälkeen.
Rowe korosti, että energiamurros ja elämäntapamme sähköistäminen ei voi olla kestävää, elleivät kaivosten jätealueiden rakenteet ole kestäviä ja laadukkaasti rakennettuja. Jos ne vuotavat ympäristöön pilaten pohja- ja pintavedet, ei vihreä siirtymä ole millään mittarilla vihreää. On turha innostua sähköautoista, jos tuotamme niihin tarvittavat akkumineraalit kestämättömällä tavalla.
Kaivosjätealtaiden vuorauksessa käytetään kalvoja. Rowen mukaan kaikki kalvot vuotavat. Jos niihin ei tule reikiä asennuksen aikana, niihin tulee reikiä käytön aikana. Hän korosti, että on mahdotonta rakentaa kaivosjätealtaita ilman, että kalvoihin tulisi reikiä. Siksi on suunniteltava huolellisesti muita tekniikoita ja kerroksia, jotta rakenteesta saadaan vedenpitävä.
Pekka Tuomela (Kaivosteollisuus ry) huomautti, että olisi tietysti hienoa, jos jätealueiden rakenteisiin voitaisiin panostaa enemmän, mutta todellisuudessa markkina ei anna tähän mahdollisuutta. Jos rakenteisiin investoidaan, on vaikeaa pitää projekti kannattavana.
Rowen mukaan päättäjät ympäri maailmaa ovat heräämässä teknisten vaatimusten kiristämiseen. On tajuttu, että jos kaivosalueet vuotavat, ympäristötuhojen jälkisiivous tulee kestämättömän kalliiksi. Onkin oletettavaa, että tekniset vaatimukset tulevat kiristymään entisestään kaikkialla.
Rowe halusi myös korostaa, että vesien ja jätteiden hallinta kaivoksissa on monimutkaista, ja että näistä monimutkaisista asioista on haluttu tehdä yksinkertaisia. Se ei toimi. Siksi niin monilla kaivoksilla on vakavia ympäristöongelmia.
Teemu Karlsson (GTK) kertoi, että kaivosjäte on Suomen suurin jätevirta. Sitä syntyy noin 100 miljoonaa tonnia vuosittain. Noin 75 % kaikesta Suomessa tuotetusta jätteestä tulee kaivoksista. Jätteiden hallinta onkin suurin haaste energiamurroksen kestävyyden kannalta. Haastavaksi sen tekee jätteen valtava määrä, sen reaktiivisuus ja se, että myrkyllinen jäte ei katoa mihinkään ajan myötä vaan aiheuttaa ympäristön pilaantumista vielä pitkän ajan päästä. Kaivannaisjätteeksi luetaan sivukivi, rikastushiekka, saostusaltaat ja muu kuona.
Kirsi Haanpää (Afry) piti esityksen kaivosten jätevesien hallinnasta. Hänen puheestaan jäi käteen lähinnä se, että jätevedet päätyvät joko ympäristöön, tai ne on pidettävä jätealueen sisällä. Suomessa sataa paljon, joten vesien hallinta on kriittistä. Jätevesiä ei voi vain kapseloida jonnekin ja unohtaa. Jätevedet sisältävät rikastusprosessissa käytettyjä kemikaaleja ja kaivettujen raskasmetallien jäämiä.
Niinpä niin. Kaivosten jätevedet päätyvät lähes poikkeuksetta Suomen luontoon ja vesistöihin.
Lopuksi kuuntelin Oulun yliopiston Anne Tuomelan esitystä suomalaisten kaivosten jätealueiden rakenteista. Meillä käytetään turvetta ja moreenia rakennusmateriaalina. Turve tiivistetään tiukoiksi levyiksi ja päälle kaadetaan pienijakeista moreenia. Perustelu turpeen ja moreenin käytölle on, että molempia löytyy helposti ja läheltä.
Kumpikaan materiaali ei kuitenkaan ole täysin vedenpitävää. Minusta tämä touhu kuulostaa siltä kuin lapset leikkisivät kaivosta! Mieleeni palaavat lapsuuden puuhastelut lähimetsissä, jolloin leikeissä käytettiin niitä materiaaleja, joita oli helposti saatavilla. Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.
Kerry Rowe vahvisti epäilyni. Hän kertoi, ettei ole koskaan pitkän uransa aikana törmännyt turpeen käyttöön tiivismateriaalina.
Akkumetallien kysynnän kasvaessa Suomeen suunnitellaan valtavaa määrää uusia suurkaivoksia. Tämä on kaikkea muuta kuin leikin asia. Nyt on viimeinen hetki ottaa kaivosten jätealueiden rakenteet ja niiden tekniset vaatimukset vakavasti. 16 uutta kaivoshanketta on hakenut EU:n kriittisten mineraalien asetuksen nojalla strategista statusta.
Meidän on lopettettava hiekkalaatikkoleikit ja vaadittava vuotamattomia jätealueita, vaikka se tulisi kaivosteollisuudelle kalliiksi. Mikään ei korvaa puhtaita vesiämme.
Vastaa