Yrittäjät ymmärtävät talouden perusmekanismit, sillä heidän on elettävä reaalitalouden ehdoilla joka päivä. Jos yrityksen menot ovat suuremmat kuin tulot, edessä on pian konkurssi. Siksi suhtaudun yrittäjänä myös valtiontalouden tasapainottamiseen pragmaattisesti. Valtion perustoiminnot täytyy pystyä hoitamaan tulorahoitteisesti. Jos rahat loppuvat, on mietittävä mistä lisää rahaa tai käytävä keskustelu siitä, mitkä ovat hyvinvointivaltion peruspilareita, joista ei tingitä.
Voidaan karkeasti yleistää, että yrittäjän kannattaa ottaa velkaa vain kahdessa tapauksessa: kasvuun tai kriisiin. Yllättävän kriisin kohdatessa velan otto on järkevää, ettei yritys mene nurin. Velan avulla selvitään vaikean tilanteen yli, ja ajallaan terve yritys pystyy maksamaan velkansa takaisin.
Velkaa on perusteltua ottaa myös silloin, kun investoidaan kasvuun. Investoinnille asetetaan aikajänne ja tuotto-odotus. Esimerkiksi puhtaaseen energiaan tai kiertotalouteen siirtymiseen kannattaa investoida. Yrittäjä näkee molemmissa mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintaansa tai hän saattaa jopa ajatella, että nykyinen toimintamalli kuolee ja uuteen toimintatapaan on investoitava, jos yritys haluaa olla olemassa maailman muuttuessa.
Valtio on ottanut velkaa viimeaikaisista kriiseistä selviytymiseen, ja se on hyvä asia. Kun lähivuosien budjetteja tasapainotetaan, pitää miettiä myös kansantalouden tulevaa kasvua. Pärjääkö Suomi nykyisellä elinkeinorakenteella vai pitäisikö satsata innovaatioihin ja muuttuviin rakenteisiin? Jos emme kykene uudistumaan, saatamme ajautua negatiiviseen kierteeseen, jossa leikkaukset ovat arkipäivää eikä liikkumavaraa uudistuksille enää ole. Nyt on syytä pohtia sitä, minkälaista tulevaisuutta olemme rakentamassa.
Keskustelu budjetin tasapainottamisesta käy kuumana ennen vaaleja. Tarjolla on juustohöylää ja leikattavaa löytyy -listoja. Juustohöylä-malli on huono. Siinä ei käydä arvokeskustelua siitä, mitkä valtion perustoiminnot ovat tärkeitä ja mistä tulisi kenties luopua.
Korkealaatuinen koulutus, terveydenhuolto, vanhusten hoiva, sosiaaliturva sekä turvallisuus ovat mielestäni hyvinvointivaltion peruspilareita, joihin pitää jatkossakin panostaa, mahdollisesti jopa enemmän kuin aikaisemmin. Ilmastokriisiin, luontokatoon ja vesien heikkenevään tilaan on reagoitava, jos haluamme pitää Suomen elinvoimaisena myös jatkossa. Luonnonsuojelun määrärahoja on lisättävä.
Sen sijaan joitain yritystukia kuten kaivosten sähkötukia ja muita kilpailua vääristäviä ja ympäristölle haitallisia tukia tulisi leikata reippaasti. Jos kaivokset eivät pärjää ilman tukia, ei niitä tarvitse tänne perustaa. Valtio ja tulevat sukupolvet jäävät joka tapauksessa ympäristötuhojen maksajiksi. Verotuksen painopistettä tulisikin siirtää ympäristöhaittojen verottamiseen. Luonnonvarojen käytölle ja ympäristövaikutuksille on vihdoin saatava hinta.
Yrittäjä miettii aina asioita mahdollisuuksien kautta. Näen vihreän talouden ratkaisut, kiertotalouteen siirtymisen ja jalostusarvon nostamisen Suomen suurena mahdollisuutena. Yrittäjillä on tässä murroksessa suuri rooli. Yrittämisen esteitä on poistettava, AVL rajaa nostettava (huom: alv rajaa, ei alv:tä!) ja ensimmäisten työntekijöiden palkkaamista helpotettava työnatajamaksuja poistamalla. Suomen yrityksistä 93% on mikroyrityksiä eli alle kymmenen henkeä työllistäviä. Niissä piilee tulevaisuuden kasvun ja innovaatioiden potentiaali.
Jokainen yrittäjä tietää, että rahan kerryttäminen kassaan on paljon vaikeampaa kuin sen jakaminen eteenpäin. Meidän pitäisi kansakuntana käyttää enemmän aikaa tulevaisuuden mahdollisuuksien pohtimiseen kuin siihen, että riitelemme yksittäisistä leikkauskohteista.
Emme saa jäädä näköalattomiksi perässähiihtäjiksi vaan on astuttava rohkeasti kohti uutta. Maailma muuttuu, halusimme tai emme. Hyvinvointivaltion perustoiminnot tulee rahoittaa nykyisellä verotuspohjalla, mutta olisi tyhmää jättää käyttämättä ne mahdollisuudet, joita käynnissä oleva talouden rakennemuutos tarjoaa.